Some ja tavallinen maailma pursuaa näin keväisin aihetta fätistä fitiksi,
kuvataan aamupaloja ja lounaita,
vedetään naamariin spiruliinaa ja vihreetä teetä.
Firmojen buuti pystyyn kamppanjat
ja 10viikossa fitneskissaksi kuurit raksuttaa niiden keksijöiden kassoihin tuhansia
ja taas tuhansia euroja
meidän oman elämänsä fitneskissimirrien selkänahoista.
Ostetaan urheilukaupat tai Lidl tyhjäksi juoksutakeista
ja kuvataan itseään salilla kääntämässä haukkaria. Jos se ei oo somessa, sitä ei oo tapahtunut.
Ja oi kyllä, niin teen minäkin enemmän kuin riittävästi oman osani noista.
Hiihtelen tasaisen tappavasti kaurapuuro raejuustolla//Jutan go fat gota noudattaen.
Sporttracker taskussa tallustaen
postailen Instaan
"ah olipahan taas mahtavat 6km tässä maisemassa" päivityksiä.
Olen laihdutusryhmissä
ja kännykkä pursuaa 30daychallengeja niin että en kerkee muuta kun poistelemaan niiden muistutuksia aiheesta
"teitkö jo rutistuksesi tältä päivältä" - joko oot punnertanu tänään niin että pukamat purskahtelee? :`)
Mutta en unohda postata myöskään siihen väsymysvitutukseen vedettyä kakkupalaa
(tai toistakin)
tai lasia (pulloa) viiniä minkä saatan vetästä hermoja lepuuttaakseni
kun kamalan päivän saa vedettyä ketään kuristamatta loppuun saakka.
Tai siitä että yks kaks päivää saattaa mennä pizzan ja munkin voimalla
kun tunnetusti selkärankaa on suotu just senverran mitä isältä on yli jäänyt- eli kaikki mut tuntevat tietää paljonkohan se mahtaa olla :D
Ja hei, mä myönnän.. oon SomeMutsi. Hyvässä ja pahassa ja henkeen ja vereen.
Ollaan miehen kanssa puhuttu asiasta - jos toisestakin mutta viimeaikoina siitä että tyytyväisyys tappaa kehityksen .
JA OI KYLLÄ-
Mä kai jaksan oikeasti liian vähän olla tyytymätön mihinkään kohtaa itsessäni niin paljon että olisin sen takia valmis uhraamaan yöuneni tai edes ajatusta sille että omistaisin elämäni nyt kokonaan täydellisen minän metsästykseen.
Ja älkää käsittäkö väärin-
musta on mahtavaa jos on motivaatiota ja sielun paloa omistaa aikaansa ja elämäänsä itsensä kehittämiselle ja terveille elämäntavoille.
Tehdäkseen itsestään sen parhaan version omissa silmissään.
Tai sitten taas mun puolesta saa haistattaa piutpaut koko asialle.
Tai sitten vaan on varmaan aika jees olla niinkin normaali
ettei käytä kallisarvoista aikaansa tän asian pohtimiseen muidenkin puolesta.
Oon vaan niin lopen kyllästynyt tähän keskinäiseen hiljaiseen kisailuun -
Äitiyden ja naisena olemisen kisaa käydään raakana kokoajan,
supistaan selän takana ja yläaste tapaan muodostetaan niitä "oman tyylin" - äiti klikkejä joihin kaikilla siitä poikkeavilla on pääsy kielletty. ¨¨
JA KYLLÄ MINÄ TIEDÄN, olenhan oman klikkini läpikäynyt ja kai jonkun sortin vittumaisena aikansa esipissiksenäkin pidetty.
Tässä kolmekymppisenä vaan ei jaksaisi.
Oon tullut harvinaisen sinuiksi omien ongelmieni kanssa niin että mikään ulkopuolinen motiivi ei paljon enää persettä tai sydäntä liikuta siihen tyyliin kuin ennen.
Kuukausi kuukaudelta alkaa huomaamaan kuinka vähän tosiasiassa sillä pidätkö juuri sinä minusta on mitään väliä,
mä opettelen nyt pitämään itsestäni ja muista.
Opin antamaan anteeksi itselleni sen
että minussa on viiniin sortuva hiilarihiiri siinä samassa kuin olen salilla viihtyvä liikunnastakin adrealiini humalansa nappaava nainenkin.
Tiedostamaan että nämä kaksi puolta muodostavat minut ja minusta ei ehkä sittenkään tule vain jompaakumpaa.
Mä toivon että ehkä nelikymppisenä kypsempämä versiona minusta mä tiedän punnerranko vaiko jätänkö punnertamatta. Syönkö munkin nyt vai jätänkö syömättä.
Tai ainakin oon oppinu sen että ainakaan mun ei siitä tartte romaania kirjoittaa somen ihmeelliseen maailmaan.
UGH, nauttikaa naiset siitä että ootte just sellasia ihania kun ootte.
PUS JA LOL JA HÄSTÄG #kaikkeeihanaa
