Indeed siinä on taas yksi sellainen äitien kilpailu ja temmellyskenttä ettei mitään rajaa :D
Netti on pullollaan upeita juhlakattauksia, äitejä kauniissa vaatteissaan kauniiden lasten kanssa.
On ohjelmaa, taidokkaita kakkuja, koko asunnon peittävää teemajuhlakoristusta ja kaikki on upeanihananmahtavaa.
Ja oi kyllä siihenhän sitä on vuosien aikana koittanut itsekkin vimmatusti pyrkiä.
Lopputulos on kuitenkin ollut vain ylistressaantunut äiti joka kutsuu vielä viikko syntymäpäivien jälkeen ihmisiä rääppiäisille koska sitä sitten taas tuli leivottua ja hamstrattua tarjottavaa yli rajojen (ja varojen)
Ymmärrän idean omankin toiminnan takana, tahdon antaa lapsilleni ennenkaikkea muistoja, tunteita omasta yksilöllisyydestä ja tärkeydestä, näyttää että "äiti panostaa" ja arvostaa.
Tahdon antaa lapsille kuvienkin muodossa todistusaineistoa siitä että he ovat olleet minun elämäni kiintotähtiä.
Mutta mutta, onko se todellakin niin että sillä teemaansopivalla krääsämäärällä, marsipaanimassaisella yybermakealla hahmokakulla kerran vuodessa osoitan heille oman rakkauteni määrän?
Tuntuisiko heistä vähemmän tärkeältä jos tänävuonna kakkua ei syötäisikään teemaan valituilta paperilautasilta ja limu juotaisiinkin ihan vaan perus laseista,perus pilleillä?
Viimevuonna tyttäreni 2-vuotisjuhlia suunnitellessa istuin kotona ja itkin.
Itkin sydänjuuria myöden sitä ettei tilin saldo todellakaan riittänyt edes keksipakettiin.
Itkin vaikkei tuo pieni neito olisi vielä edes tajunnut muuta odottaa.
Itkin ettei hänen juhlistaan jäisi muistoksi edes niitä valokuvia.
Tapani mukaan avauduin asiasta omalla fb- sivulla, sivulauseessa hieman tilannetta hävetenkin.
Mutta nuo juhlat olivat käänne elämässä, muutos joka iski syvälle itseen ja karsi suuren osan "MINÄ PÄRJÄÄN YKSIN"-asenteesta.
Aloin saada viesteinä ja puhelimitse apu-tarjouksia. "otatko vastaan jos leivon/leivotaan?" "anna meidän auttaa".
Ja niin, tälläkertaa minä annoin.
Sydän täyttyen vain seurasin kuinka palaset loksahtelivat paikoilleen,
pöytä täyttyi täyttymistään ja pian keksipaketti-tarjoilupelkoni vaihtuikin täyteen ahdettuun juhlapöytään jossa kakkujen lisämausteena oli yhteisöllisyyttä, rakkautta ja pyyteetöntä auttamisen halua.
JA KIITOLLISUUTTA, ääretön määrä kiitollisuutta.
Tajusin silloin kuinka suuri joukko minulla on ympärillä ihmisiä jotka eivät päästäisi minua koskaan putoamaan.
Niin minä tajusin omistavani siis todellisen TURVAVERKON.
Sen laajuus tuli vainjostain syystä yllätyksenä.
Siis vielä täälläkin, iso kiitos, kumarrus ja halaus kaikille elämäni ihmisille.
Joten tästä oppineena nyt sunnuntain 7-v kaverisyntymäpäiviä suunnitellessa olen päätökseni tehnyt, tänäkin vuonna panostan osaltani siihen että lapset saa juhlansa.
Mutta tavoistani poiketen järjestän ne yhdessä koko perheen kanssa, otan sen synttärilapsen mukaan järjestelyihin.
Valitaan kaupasta syötävät yhdessä, pilkotaan, vatkataan, koristellaan. Rakkaudella, vähemmällä stressillä ja pienemmällä rahanvaihdolla.
Panostetaan siihen että kaikilla on hyvä olla, iloinen mieli säilyisi koko päivän ja muistoksi meille ja vieraille jäisi tunne siitä kuinka meillä kaikilla oli ihana päivä.
Nyt siis nauttimaan siitä auringosta ja sinkoilemaan kauppaan.
Sain esikoiseni taas isäviikolta kotiin ja lähdetäänkin yhdessä valkkaamaan sitä kauan odotettua synttärilahjaa.
Mahtavaa perjaintaita kaikille tänne lukemaan eksyneille.
-Nina
 |
| Tyttäreni 2-v juhlatarjoilua |
 |
| Poikani 6-v kaverisynttäreitä ja tietysti AgryBirds. |
 |
| Rakkaus 2-vuotta |
 |
| Tämä siinä on tuloksena kun koitaa olla mestarileipuri ;) |
