tai olla pitämättä.
No itsesäälissä näköjään oon aivan oiva.
Vaikea rakastaa,
tai olla rakastamatta.
Vastakohtien ihminen.
Hyvässä ja pahassa.
Ihmiset luulevat minun olevan kovinkin puhelias ja valoisa persoona,
no ne jotka tietävät parhaiten voivat kertoa että usein se määritelmä ei voisi kauempana olla minusta.
Kuten usein olen toistanut,
olen melankolisti,
tai ennemminkin toipuva melanholisti.
En oikein osaa olla onnellinen.
Mun sisällä on liikaa pelkoa siitä ettei tää itsestään tullut onnellisuus kuulu minulle.
Eilen löysin itsestäni taas uuden kipupisteen,
sen painaminen sai mielen täyteen asioita jotka olen jo kauan koittanut sivuuttaa.
Olen elänyt elämäni sisään kasvatetulla asenteella.
Mikään maailmassa
ei tule ilman työtä.
Minä sovellan sitä eniten kaikkeen itseen kohdistuvaan hyvään.
Itse olen sitä mieltä ettei läheisteni tarvitse ansaita onneaan,
asioita joita minä heille
tai heidän eteensä teen.
Pidän siitä että saan jonkun iloisesti yllätettyä, synttäreillä, pienellä tuliaisella lähikaupasta, kukkakimpulla, taikka vaan kertomalla kuinka tärkeitä ihmisiä mulla onkaan ympärillä.
Pidän siitä että toiset tuntevat olevansa yllätyksen arvoisia.
Itse en koe ansaitsevani edes sairaslomaa.
Niin se loma-sana sen kai tekee.
Mun sisin kirjoittaa käsikirjoitusta siitä kuinka toiset joutuu tekemään minunkin osuuteni silläaikaa kun minä vain lorvin ja makaan tekemättä mitään.(?)
Joten minä siivoan,
nappaan buranan jos toisenkin
ja siivoan.
Järjestelen kaappeja,
noukin muruja matosta vain siksi ettei kukaan luulisi minun olevan turhan panttina, joutilaana.
Öisin minä sitten valvon kun kaikkialle särkee,
valvon ja mietin sitä kaikkea mitä en kivulta pystynyt tänään tekemään
ja sitä kuinka kipeä olenkaan kun teen sen huomenna. Ja sitten ajattelen sitä kuinka tyhmää on ajatella tuollaista, ja sitä kuinka paljon kipeämpiä ihmisiä on. Ja sitä ja sitä ja sitä.... listaa voi jatkaa ikuisuuksiin. Vaikka aamu 6.
Tyhmäähän se on, kyllä minä sen tiedän.
En vain osaa päästää siitä irti.
Viimeyönä ehdin myös muistella
että jo silloin kun olin pieni ajattelin
mitä jos olisin ollut kauniimpi?
tai edes pitkä hiuksinen (?) isä olisi ehkä rakastanut mua enemmän.
Ollut mun kanssa.
Jos olisin piirtänyt vähän paremmin..
osannut edes jotain erityistä.
Ollut edes vähän vähemmän minä.
Ehkä vasta aamuyöllä tajusin että mun sisällä on kieroutunut Samu Sirkka kertomassa mulle vuorokauden ympäri siitä etten minä ole oikeastaan hyvä yhtään missään.
Näihin sanoihin ja tunnelmiin mä päätän tän vuodatuksen. Torstai on toivoa täynnä? Katsotaan ratkooko se mun "ongelmat".
"En osaa pyytää mitään,
en ole siihen koskaan oppinut
harvoin kuulette minun suustani voisitko?
Koitan mukautua,
olla avuksi.
Tehdä kaiken niin,
että huomaisitte kuinka paljon minua tarvitaan,
jos en tekisi
näkisitte kuinka arvoton olen,
korvattavissa.
En osaa itkeä avoimesti,
pillahdan itkuun vain vihasta ja menen yksin nielemään suruni
ja muistan pyytää anteeksi sitä
itkua,
omaa itseäni,
sitä että ärsytin ja häiritsin taas
näillä tunteilla.
-Anteeksi että kuormitin.,tule niin otan sen pois.
Kysykää minulta mitä vain,
lupaan valehdella asiat niin
ettei mikään minussa teitä liikuta
-Jaksatko?
-Tottakai,
miksen jaksaisi?
Jaksavathan muutkin.
Kun ovi perässänne sulkeutuu, kävelen hetkeksi pimeään,
nyyhkytän,
huudankin,
mutta vain hetken.
Niin etten olisi vaivaksi,
ettette vain jättäisi tulematta takaisin."
-minulta minulle Nina-
Olisin niin voinut itse kirjoittaa tämän tekstin. En vain jotenkin osaa puhua itsestäni näin suoraan. Kaikki kun eivät ymmärtäisi, osa ymmärtäisi väärin ja joku ehkä luulisi, että huijaan. Rohkeaa paljastaa itsensä näin. Toivon, että itsekin uskaltaisin.
VastaaPoistaHanski-- kiitos. Itse en osaa olla kirjoittamatta, joskus toivoisin että tekstini olisi edes hieman vähemmän syväluotaavaa kuvaa minusta. Ja jotenkin liian suoraan sanottua. Mutta olen huomannut että ihmiset luovat oman mielipiteensä, sanon sen näin tai en. :) :) ihana että kommentoit, se on niiiiiiiiiiiin tervetullutta :D
Poista