En koskaan ole pitänyt itsestäni,
en oikeastaan laisinkaan.
Ajoittain ajaudun asian kanssa nenät vastakkain,
tänään on yksi niistä päivistä kun joudun todenteolla miettimään onko minussa sittenkään mitään minkävuoksi joku pitäisi minusta.
Ja miksi pitäisi jos en itsekkään sitä pysty tekemään?
"Ihmiset ovat kanssani velvollisuudesta tai pakosta. "
Virhe
Villi huhu
Huora
Vastuuton
Tyhmä
Saamaton
Olen pitkään jo halunnut taas kirjoittaa,
ajatellut että sen kautta ehkä näkisin itseni toisenlaisena.
Kun voisin lukea omat ajatukseni itselleni ehkä ymmärtäisin jotain isompaa?
Sanat eivät kuitenkaan enää tule ulos niinkuin ajattelen,
ne eivät kirjoitettunakaan muodosta mitään lukemisen arvoista.
On kuin se viimeinenkin osa minusta jossa oli järkeä olisi kadonnut kokonaan.
Kynä on lakannut piirtämästä.
Jos satut lukemaan tämän, tahtoisin sinun vaan tietävän että en kaipaa sinulta sääliä, en vihaa, en edes ajatusta- mutta ehkä joku joka ajattelee itsestään samoin saa tietää että ei ole maailmassa yksin.
Olen oppinut hyväksymään nämä pimeät itsessäni, elän silti.
Ehkä vain velvollisuudesta tai pakosta mutta kuitenkin.
Kannan vastuuni, rakastan lähimmäisiäni, se riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti