Ei enää äitiyslomia.
Ei raskauksia.
Ei synnytykseen lähdön jännitystä,
vastasyntyneen tuoksua.
En edes tiedä miksi näin haikeilen?
Lapsilukuni on täysi (todellakin) Olen saattanut kolme lasta maailmaan ja valvonut satoja öitä. Tiedän ettei minusta ole siihen enää.
Minulla on varattuna ensikuussa aika sterilisaatioon.
Joten olen harkinnut, pohtinut ja aivan varma siitä että tämä tässä näin on hyvä juuri näin.
Mutta silti?
Möykky rinnassa kertoo ettei tämä kaikki kuitenkaan ollutkaan niin "läpihuutojuttu" ja pienipullantuoksuinenkotiäiti mun sisällä taitaa itkeä yksinään jonkinsortin suurperheen menettämisen tuskaa? (ja siellähän saa itkeskelläkkin)
Ehkä tämä vaan on niin haikeaa koska se on lopullista.
En koskaan enää koe noita asioita.
PISTE.
Mutta mikään ei pyörrä mun mietteitä,
näitä päätöksiä.
On siis aika hyvästellä,surra ja pistää muistoihin tämä aika elämässä.
Nauttikaa, rakastakaa, muistuttakaa itseänne kuinka ihmeellistä se aika on.
Koska kuin tuulenhenkäys, se onkin jo ohi.
.......meni ihan kylmänt väreet....... mä en jotenkin halua ikinä ajatella, että en saa enää lasta. en halua pakata sitä ajatusta, ei enää ikinä-osioon. raskaus ja äitiys on naisten suurin etuoikeus tässä elämässä, jota yksikään isä ei voi ikinä kokea..... <3
VastaaPoistaEmmi ~<3
VastaaPoista