VOIHAN TUKIVIIDAKKO JA RAHA .. äähpuuh ja pah

VOI AARGH ja perkele!!!!

Mä niin vihaan kaikkea mikä liittyy jonkun tuen hakemiseen jostain.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja juuri kun luulet selvittäneesi asian huomaatkin että 

Eiiii , ei se nyt sitten mennytkään ihan niinkuin strömsössä.

Hain juuri kotihoidontukea. 

Niin no olen tässä tyhmänä päässäni laskeskellut että kotihoidontuki+tällähetkellä (miehen opiskellessa) 
meidän saama asumistuki muodostaisi summan, mistä voisi muutaman kympin pistää lastenhoitajan palkan jälkeen säästöönkin sen kuuluisan "pahanpäivän" varalle.

Mutta helvetti, 

Ammuu vaan niin

enpä sitten taas tajunnut että kun kotihoidontuki kolahtaa maksuun,
laskee asumistuki kuin lamaantuneen lehmän häntä.


Eli mitä opimme tästä.?

Emme siis niin yhtään mitään muuta kun sen että koskaan ei kannata ainakaan plussan puolelle laskea kelan tuilla ;)

No näillä taas mennään ja mietiskellään sitten asioiden tullessa vastaan kuinka näistä läpi tirvastaan ja survotaan tää perhe.

Jokatapauksessa kaiken tän itkupotkuraivaroinnin keskellä olen onnellinen että mun mies saa nyt opiskella, 
saa ammatin johon tahtoo. 
On kiinnostunut opinnoistaan ja ennenkaikkea tekee sen ihan meidänkin perheemme takia.


Toki elämä on nyt tiukkaa rahallisesti. Henkisestikkin. Joka kuukausi tulee muka itselle yllätyksenä että rahapolitiikka on plusMIINUSnolla ja seuraava kuu mennään taas jonkun suunnan velkarahalla.

Velka kasvaa ja seiniä tulee tulee vastaan seinien jälkeenkin. Lasten on kuitenkin saatava syödäkseen ja kivaa ois jos tuolla nuorimmalla ois vaippoja niin ettei tarttis kokoajan olla mattoon sappisaippuaa suihkimassa ;)

Koitan ajatella että se on kuitenkin meidän taakkamme kantaa raha-asiat, ei meidän lastemme. 

Toki he tässä yhteisellä matkalla sentin venytyksen kanssa oppivat että kaikkea ei saa eikä pidäkkään saada. 
Rahaa opetellaan käyttämään esim. myymällä ensin vanhaa ennenkuin ostetaan uutta. 
Oppivat että leluhyllyllä saa hypistellä, fiilistellä ja viipyä mutta sieltä ei mukaan lähde mitään ilman erityistä syytä. 

Olisi ihana kun voisi nyt sanoa että ensikuukausi olisi helpompi, mutta ei sitä en voi luvata. Elämällä kun on hassu tapa muodostaa kulkemisestamme armeijatason esterataa.

Mutta nyt kun muuta ei voi vedän syvään henkeä ja otan radan kuntoilun kannalta.

* okei, saatan vetäistä muutamat itkupotkuraivaritkin itsekseni ;`)